Venustas, firmitas, utilitas

Kuvassa kerrostaloja ja takana kahden kirkon tornit.

Roomalainen Vitruvius määritteli 2000 vuotta sitten arkkitehtuurin päämäärät, jotka ovat edelleen päteviä: kauneus, kestävyys ja käyttökelpoisuus. Tavoitteita on kuitenkin aina hyvä täsmentää ja päivittää aikaan sopiviksi.

Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä ympäristöministeriä julkaisivat tammikuun alussa ehdotuksen Suomen uudeksi arkkitehtuuripoliittiseksi ohjelmaksi. Ohjelman tavoitetila on asetettu vuoteen 2035.

Tämän ”Apoli 2020” -ohjelman ytimessä on kestävä kehitys niin laajasti kuin sen vain pystyy ajattelemaan: ekologisesti, sosiaalisesti, taloudellisesti ja kulttuurisesti. Arkkitehtuuriin tällainen ajattelu sopiikin erinomaisen hyvin, koska ympäristön suunnittelun ja rakentamisen aikajänne on aina hyvin pitkä, vähintään vuosikymmeniä ja parhaimmissa tapauksissa vuosisatoja.

On oikeastaan aika kummallista, että kestävyyttä pitää erikseen korostaa arkkitehtuurissa. Luulisi, että alan peruskoulutukseen ja itseymmärrykseen sisältyy käsitys siitä, että rakentamisen pitää aina tapahtua kestävästi ja olemassa oleva ympäristö huomioon ottaen.

Koska näin ei ole, on hyvä, että asiaan kiinnitetään huomiota edes virallisluontoisella ohjelmajulistuksella. Siirtyykö ohjelma sitten käytäntöön, on eri asia. Mutta toivottavasti ohjelma antaa pontta arkkitehtuurista käytävälle keskustelulle ja myös sitä ohjaaville päätöksille kunnissa ja muissa viranomaistahoissa.

Kestävän kehityksen tavoitteet

Apoli2020 -ohjelma kytkeytyy YK:n 2030 -ohjelmassa asetettuihin kestävän kehityksen tavoitteisiin. Voi olla aika suuresti sanottu, kun ohjelmassa kirjoitetaan näin, mutta ainakin se herättää ajatuksia:

”Ilman arkkitehtuurin ja rakennetun ympäristön myötävaikutusta emme pysty ratkaisemaan aikamme suurimpia ongelmia, oli kyse sitten talouden elinvoimasta, yhteiskuntien oikeudenmukaisesta kehityksestä tai planeetan säilymisestä ihmiskunnalle elinkelpoisena.”

Erityisesti ohjelman ensimmäinen osa – ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuus – sisältää paljon kohtia, jotka koskevat muitakin kuin arkkitehtejä. Tosiasia on, että maankäyttö ja rakentaminen ovat merkittäviä tekijöitä ilmastomuutoksen hillitsemissä ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämisessä.

Vaikka mitään kovin konkreettista ei tämän tyyppisessä poliittisessa asiakirjassa voidakaan nostaa esille, jo päämäärän asettaminen on merkittävää. On korkea aika tuoda mahdollisimman korkealla tasolla esille, että ”ilman kiinteistö- ja rakennusalan vahvaa sitoutumista hiilineutraalia yhteiskuntaa ei voida saavuttaa.”

Avoimuus ja osallisuus

Jatkossa rakennetun ympäristön merkitys kasvaa myös yhdenvertaisuuden ja osallisuuden näkökulmasta. Tätä korostaa kaupungistumisen todennäköinen jatkuminen, vaikka koronaepidemian aikana tämä aikamme megatrendi onkin ehkä hetkellisesti heikentynyt.

Kun yhä suurempi osa ihmisistä asuu kaupungeissa, on koko ajan tärkeämpää, että ympäristö suunnitellaan ja rakennetaan kaikille sopivaksi. Grynderi ja asukas katsovat samaa kohdetta eri tavalla: toinen näkee potentiaalista rakennusmaata ja toinen virkistymismahdollisuuksia.

On tärkeä pitää huolta siitä, että suunnittelussa, päätöksenteossa ja rakentamisessa kuullaan muidenkin kuin vaikutusvaltaisimpien, varakkaimpien ja äänekkäimpien ääntä. Avoimuus ja ennakoiva osallistaminen ovat avainasemassa.

Arkkitehtuuripoliittinen ohjelmaehdotus

Tagged , , ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *